Oliivipuuni, elämänpuuni

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä jo kauan.

Ja olenhan jotain jo kirjoittanutkin.

Aika paljonkin kaikenlaista, ja sitä sun tätä.

Tuonkin kuvan olen ladannut jo aika kauan sitten nettiin tätä aihetta silmälläpitäen jaksamatta kuitenkaan kirjoittaa silloin vielä mitään.

Tänään ajattelin kuitenkin, etten voi jättää kirjoittamista nyt väliin.

Olin liian sairas ja tärissyt jo kaksi vuorokautta putkeen ja tarvitsin uusia apuja.

Öisin syömästäni raa'asta valkosipulista on ollut paljon apua, mutta sieni on liian sitkeä ja vallannut kärsimäni borrelioosin ohella minussa lisää alaa niin, että molemmat korvanikin kutisevat siitä jo, epähygieenisesti otetusta verikokeesta seuranneen elohiirenkin vaivatessa päivästä toiseen kasvoissani.

Rohtojuomani - jota voi nykyään kutsua lähes jo tinktuuraksi ollessaan niin vahvaa - oli sekin loppu, kun en ollut jaksanut tehdä sitä lisää juotuani jääkaapista tekemäni satsin tilkkasen kerrallaan pois. Nyt rohtojuomaani oli tulossa vielä yksi uusi ainesosakin mustanpähkinän ohella; kuivatut oliivinlehdet, joita olin saanut uudesta oliivipuustani raatsimatta napostella siitä tuoreita lehtiä.

Mutta koska oliivipuuni kukoisti parvekkeen oven vieressä kahden kukkalampun alla saaden valoa jo ulkoakin ja se oli tehnyt uutta pitkää honteloa lehtirimpsua, ajattelin, että nyt oli oikea hetki nauttia tuorettakin oliivinlehteä lääkkeenä ja niin leikkasin pisimmästä rimpsusta pätkän, jossa oli kuusi lehteä, jotka pureskelin maun oltua melko mietoa.